Palautelomake

Palautteesi on meille tärkeää ja sen avulla voimme kehittää toimintaamme. Palautteet käsitellään luottamuksellisesti. 

 

Yhteistyöterveisin Kainuun Toimintaterapian terapeutit, Saija ja Pauliina

Kerro kokemuksistasi toteutuneesta terapiajaksosta. Voit antaa palautetta esim. yhteydenotosta jakson alkaessa, yhteistyön sujuvuudesta, tavoitteiden asettamisesta ja niiden saavuttamisesta.
Millaisia kehittämisehdotuksia sinulla olisi terapian toteutuksen suhteen? *
Mitä muuta haluaisit sanoa? *
Kumpaa terapeuttia palaute koskee? *

 

 

Tervetuloa Kainuun Toimintaterapian sivuille! 

 

Kainuun Toimintaterapia on perustettu vuonna 2009 pitkällisen haaveilun tuloksena.

Meillä työskentelee kaksi kokenutta toimintaterapeuttia; Pauliina Saikkonen ja Saija Juntunen.

Työskentelemme kumpikin omilla toiminimillämme.

Olemme tunteneet toisemme pitkään niin työelämässä kuin vapaa-ajalla.  

 

Kainuun Toimintaterapia on mukava paikka, johon tulee kuin toiseen kotiinsa.

Meillä on valoisat ja tilavat toimitilat aivan Kajaanin keskustassa hyvien pysäköintimahdollisuuksien äärellä.  

 

 

Ajankohtaista:

 

 

Pauliina aloittaa Psykoterapeuttiset valmiudet-koulutuksen.

Loppuvuonna 2023 koulutuspäivät ovat 4.9.; 17.-18.10. ja 16.-17.11.

 

Tule omana itsenäsi.
Lämpimästi tervetuloa!